1/16

Ja niin vaihtui vuosi ja vaihtui kuviot. Rentouttavan loman jälkeen läjähti päin näköä se fakta, että jään (taaaaaas) yksin ja Tino suuntaa kohti Huovinrinnettä. Ja niin siinä sitten kävi. 4.1.2016 jäin ruikuttelemaan rannalle ja vilkuttelin portilla reippaasti reppu selässä häipyvälle Tinolle. No voihan kakka, eihän siinä itkuitta selvitty. Emmi oli onneksi mukana viemässä, joten en iha ojaan ajanu koska olisin voinu ulvoa vitutuksesta (ja ojaanhan siinä olis päätyny). 

Eka viikko meni semmosessa tietynlaisessa sumussa. Oon vähän herkkistyyppiä, joten olevinaan tää otti kauheen koville. Mutta eihän menny kun viikko, niin oli jo omaistenpäivä. Sunnuntaina kaahattiin Säkylään ja voi sitä jälleennäkemistä. Olo oli ku 13-vuotiaalla joka näkee puistossa ihastuksensa (voi hyvää päivää........).

Pikkuhiljaa se arki lähti rullaamaan omalla painollaan. Tietty välillä tuli itkusteltua iltasin tyhjää tyynyä vieressä. Viikonloppulomatkin lisäänty kivasti, eikä enää tarvinnu kävellä ihan jokapaikkaan puhelin nenässä kiinni. Pian tuli myös tietoa, mihin hommiin Tino haki. Toki ois ollu kiva, että olis tullu se 6kk läjä, mutta koska Timbs oli löytäny sieltä itseensä miellyttävän homman niin mitäpä sanomista mulla on siihen :-D Sotilaspoliisin homminhan tuo sitten ittensä änki, mikä tarkotti sitä, että syyskuussa meijän taloudessa palaa täydellinen arki kuvioihin. 9kk, ei paha. 

Yks iso juttu mulle tässä inttiajassa on ollu samassa tilanteessa olevat tyttöset. Koska oon melko ehtiväistä sorttia, olin iskeny itteni kaikenmaailman inttileskiryhmiin jo ekana iltana. Siis, vihaan sydänjuuriani myöten sanaa inttileski. Leski? Ei ne mihinkään kuole! Mutta, Ripulimyrskyt sekä Swägylä on edelleen kovassa huudossa. Nyt jutut on muuttunu ilta- ja ikäväangsteista kaiken maailman rupatteluun. Toki ikävässä tilanteessa vertastuki on ihana juttu, mutta nyt nää jengit on mulle tosi hyviä kavereita, keiden kanssa tulee juteltua välillä tuntitolkulla kaikesta maailmanmenosta.

Yht'äkkiä aika alko kulumaan ku siivillä, ja olikin jo sotilasvala. Oumai, kurkkusalaattia silmänkantamattomiin! Oli ihan siedettävä sää, ehkä hiukan kylmä. Huutista myös vessajonoista (jonotettiin vessaan lähemmän 35min). Koko tilaisuus oli ohi melko äkkiä. Seistä pönötettiin ja kateltiin itse valaa ja marssia arviolta tunnin verran. Sen jälkeen pööpöiltiin enon kanssa pitkin varuskuntaa. Käytiin tsiigailemassa Tinon tupa ja punkka (oli siisti MIKSEI KOTONA OLE??).

Ne ketkä ei tätä inttiaikaa kotona olevana osapuolena ole joutunu kokemaan, ei pysty täysin samaistumaan tähän, mitä tää todellisuudessa on. Meillä oli vielä kivana lisäyksenä koko hommassa se, että Tino oli töissä Turussa lokakuusta joulukuuhun. Mulla paino koulu päälle aikalailla, joten Tino pakkasi kapsäkkinsä ja suuntasi Saloon. Jäin siis sillon jo yksin Tampereelle. Viikonloppuisin toki nähtiin. Se aika oli jo melkein rinnastettavissa tähän inttitouhuun; viikot erossa, viikonloppuisin yhdessä. Toki joulukuussa käytiin kaksi viikkoa rentoutumassa Thaimaan auringon alla. Mutta kun armeija sitten alkoi, mulla oli jo melko selvät sävelet, mitä tää seuraavat 9kk tulee olemaan.

Mutta mitäpä mä tässä ulvon. Saan tehdä mitä haluan, saan syödä koska haluan, nukkua lähes aina niin pitkään kun huvittaa. Eiköhän se rankempi osuus ole siellä Säkylän porttien sisäpuolella. Vaikka reipas poika ei oo valittanu vielä kertaakaan! Mutta onhan tää kokemus itsellekin. Paljon hyvää ja paljon huonoa. Oon tässä reilun 4kk aikana oppinu paljon itsestäni, meistä ja Tinosta. Kasvattava ja silmiä avaava kokemus. 

Nyt 4kk jälkeen fiilikset on edelleen hyvät. Tä on lähentäny meitä ihan hurjasti, vaikkei olla etäisiä koskaan oltukaan. Ehkä on vaan valjennut itellekin se, kuinka rakas ja tärkeä toinen on. Hyvillä mielin siis ryssitään loput 5kk vielä! :-)